Valovanhenemisella tarkoitetaan valon iholle aiheuttamia vaurioita sen lisäksi mitä normaali ikääntyminen tuo mukanaan auringolta suojassa olleille ihoalueille. Sekä UVB- että etenkin UVA-alueen säteily ovat ihoa vanhentavia, jopa niinkin pieninä annoksilla, joilla iho ei vielä ala punoittaa. Lisäksi infrapuna- eli lämpösäteily vanhentaa.
UVA:n synnyttämät happiradikaalit vaurioittavat solukalvoja ja johtavat monien reseptoreiden aktivoitumiseen. Silloin käynnistyy metalloproteinaasientsyymin vaikutuksesta ihon kollaeenin ja elastiinin hojaminen. ja uusi kollagenisynteesi heikkenee. Samalla aktivoituu myötävaikuttavia tulehdusreagtioita. Elastiset säikeet menettävät joustavan rakenteensa ja tilalle syntyy elastiinimöykkyjä. Mitokondrioiden (soluelin jossa soluhengitys tapahtuu) vaurioituminen, proteiinien hapettuminen ja teleomeerien (tärkeitä solunjakautumisessa) paljastumisen ja vaurioitumisen käynnistämät prosessit ovat myötävaikuttavia. Solujen vanheneminen ja ohjelmoitu solukuolema (apoptoosi) ovat osaltaan prosesseja, joissa elimistö yrittää estää syöpämuutosten syntyä.
Valovaurioiden ilmentyminen on yksilöllistä riippuen perintö- ja ympäristötekijöistä. Perinnöllisiä eroja ihotyyppiin liittyvässä alttiudessa vaurioihin, suojaavissa tekijöissä ja vaurioiden korjaustehokkuudessa. Pahentavina ympäristötekijöinä esiin tulee erityisesti tupakointi. Suojaavia tekijöitä ovat aurinkosuojavoiteiden käyttö sekä ravintoon liittyvät tekijät, kuten antioksidanttien saanti, joista riippuen samalla perimällä ja UV-altistuksella vaurioiden määrä voi vaihdella huomattavasti.
Valovanhenemisen näkyviä muutoksia herkästi palavalla ihotyypillä ovat orvaskeden oheneminen, läiskittäistä pigmenttikatoa, arpimaisia muodostumia, pinnallisia ohuita ryppyjä ja laajentuneita hiussuonia. Valovanhenmisen näkyvät muutokset harvoin palavalla ja hyvin ruskettuvalla ihotyypillä ovat orvaskeden paksuneminen, ruskettuminen, aurinkokesakot, syvät ja karkeat uurteet sekä laajentuneet hiussuonet.
(Lähde; Ihon aurinkosuojaus 2011)