Search
Close this search box.

Stressi

Jokainen ihminen on kokenut aikuisikään mennessään erilaisia stressaavia tilanteita tai ajanjaksoja ja on onnistunut ne jotenkin selättämään. Mistä stressi johtuu? Stressi on elimistön kasautunut suoritustila ja ekstravaravoimamekanismi. Tuo mekanismi aktivoituu uhkaavassa tai tavanomaisesta poikkeavassa tilanteessa. Ihmisen evoluutiossa stressitila on ollut elämän jatkumisen edellytys ja vieläkin kehomme reagoi yllättäviin tilanteisiin samoin vaikka kyseessä ei olisikaan elämää uhkaava tilanne. Ihmisen kyky sietää stressiä on lyhyitä hetkiä kerrallaan. Kuitenkin nykyaikana olemme niin suorituskeskeisiä, että olemme stressaantuneita suurimman osan päivittäisestä ajasta ja vain hetken rentoutuneessa tilassa. Kehomme ei pysty erottamaan radiosta tai puhelimesta tulevia yllättäviä piippauksia ja ääniä aiemmin elämää uhanneista äänistä ja vaaranmerkeistä. Pitkittynyt stressi on keholle haasteellinen, koska koholla olevat stressihormonit nostavat verenpainetta, rasittavat sydäntä, pitävät lihakset jännittyneinä, hidastavat ruoansulatusta sekä vaikuttavat unen laatuun ja määrään negatiivisesti. Pitkään jatkuessaan stressi myös heikentää vastustuskykyä ja mm ihon uusiutuminen voi häiriintyä. Lopulta ihminen voi sairastua ja tämän ehkäisemiseksi säännöllinen palautuminen, lepo ja rentoutuminen ovat avainasemassa. Stressiä voi hoitaa parhaiten puuttumalla stressiä aiheuttaviin tekijöihin, jokapäiväisen elämän stressinlähteisiin. Yksi tapa vähentää stressiä on kosketus. Kosketuksessa ihmisen elimistö tuottaa läheisyyshormoni oksitosiinia joka vähentää stressihormoni kortisolin erittymistä. Oksitosiinia erittyy halailusta, lemmikin silittelystä ja myös hierojalla, kampaajalla tai kauneushoitola käynnillä tapahtuneessa ihon kosketuksesta. Toinen hyvä tapa vähentää stressiä on vähentää ärsykkeiden määrää päivittäisessä elämässä. Helpoiten tämä tapahtuu sulkemalla puhelin välillä kokonaan tai vähentämällä kovaäänisten kodinkoneiden ääniä. Kolmantena helppona menetelmänä on tietoinen hengitys. Stressiä ylläpitävän hermoston toimintaa voi muuttaa rentoutumista vastaavaan suuntaan uloshengitystä pidentämällä jolloin kudosten hapen saanti paranee ja parasympaattinen hermosto aktivoituu ja stressiä ylläpitävä sympaattisen hermoston toiminta muuttuu. Hengitysharjoitus töihin tai kotiin askareiden lomaan: Hengitä nenän kautta sisään laskien yhteen siten, että vatsa pullistuu ja sen jälkeen rintakehä seuraa vatsaa jonka seurauksena happea virtaa kudoksiin. Puhalla ilma rauhallisesti ulos samalla neljään laskien. Tässä vaiheessa keho rentoutuu. Pidätä sitten hengitystä ja laske samalla kahteen. Toista harjoitus

Sinua voisi kiinnostaa

Huulten täyteainehoidot-lipsfillers

Huulten täyteainehoidot Huultentäyteainehoidoilla on useita käyttöindikaatioita. Usein huulten täyteainehoidot mielletään turhiksi toiminpiteiksi, joilla huulet paisutetaan suhteettoman isoiksi. Nykyään huultentäyteainehoidot on

Lue lisää

PRX-T33 hoito

Historian havinaa. Parin viikon päästä tulee kuluneeksi 4 vuotta, kun PRX-T33 hoidot tulivat valikoimiimme 2018. Meiltä osallistuttiin tuolloin myös ensimmäiseen

Lue lisää