Kasvutekijä -hoidot

  GF-teknologiassa AQ Skin Solutionsin tuotteet ja hoidot ovat huippuunsa hiottuja menetelmiä ihmisen kasvutekijöiden tuottamiseksi ja niiden hyödyntämiseksi ihmisten ihonhoidossa. 

Kasvutekijöiden tehtäviä on joko käynnistää tai sammuttaa olennaiset soluaktiviteetit. Kasvutekijät myös tukevat solujen tuotantoa ja jakautumista sekä verisuonten, kollageenin ja elastiinin muodostusta. Kasvutekijä tutkimus on osoittanut, että lääketieteessä GF-teknologialla voidaan ratkaista useita solujen kehityshäiriötiloja. 

GF-teknologialla voidaan kuitenkin vaikuttaa muutenkin monin tavoin ihmisten hyvinvointiin, ja sillä voidaan auttaa saavuttamaan nuorekas ja elinvoimaisempi ilme ilman kalliita plastiikkakirurgisia toimenpiteitä tai Botox-hoitoja.   

Kasvutekijät ovat ihmiselle välttämättömiä nuorekkaan ulkonäön ylläpitämiseksi. Iho ja päänahka sisältävät luontaisesti useita kasvutekijöitä, jotka säätelevät solujen uudistumista ja vahinkojen korjausprosesseja säilyttääkseen ihon terveenä ja ylläpitääkseen mm. normaalia hiusten kasvua. Nämä kasvutekijät auttavat korjaamaan luonnollisen ikääntymisen tai ympäristötekijöistä johtuvan ennenaikaisen ikääntymisen merkkejä. 

Haitallinen ympäristöaltistuminen ja luonnollinenkin ikääntymisprosessi johtavat vapaiden radikaalien aiheuttamiin ihon ja päänahan solukomponenttien vaurioihin. Tämä johtaa edelleen kollageenin ja elastiiniverkostojen hajoamiseen ihon dermis-kerroksessa, mikä lopulta näyttäytyy kasvojen ikääntymisenä. Tämän tyyppinen vaurioprosessi vahingoittaa lopulta myös luontaisten kasvutekijöiden toimintaa; niiden kyky korjata oksidatiivisia vahinkoja heikkenee ja vaurioista tulee pysyviä. Aq-solutions kasvutekijähoidot ja tuotteet tuovat nyt ratkaisun ongelmiin

Varaa aika

  Hoidossa kasvutekijöitä viedään ihoon pintakerroksen alle erityisellä stamp-menetelmällä. Hoito on hyvin siedetty ja ei juurikaan aiheuta kipua. Kasvutekijä hoidossa on lyhyt palautumisaika ja heti hoidon jälkeen voi palata töihin tai normaali askareisiin.