Auringolta suojautuminen

Kevättalven aurinko alkaa päivä päivältä paistaa enemmän ja talviloma kausi starttaa piakkoin. Joku suuntaa etelän lämpöön ja toinen taas Lappiin tai Alpeille hiihtämään sekä jää kotiin lepäilemään, mutta kaikkien kannattaa huomioida riittävä aurinkosuojaus. Aurinkosuojauksessa puhutaan myös suojautumisen marssijärjestyksestä. Tämä tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että suunnitellaan päivän aktiviteetit siten, että vältytään liialliselta altistukselta. Mahdollisuuksien mukaan käytetään fysikaalisia suojautumiskeinoja, kuten vaatetusta. Vaatetus on yleensä helpoin tapa suojautua haitallisilta UV-säteiltä. Tavallisen vaalean puuvillaisen paidan suojakerroin on SPF 10 luokkaa. Käytännössä tekstiilien UV-läpäisevyys riippuu muun muassa materiaalista, neuloksen tiheydestä, venymisestä, vaatteen väristä sekä paksuudesta. Vaatteita voidaan myös käsitellä UV-suoja-aineilla. Silmät on tärkeä myös suojata aurinkolaseilla akuuteilta (lumisokeus) ja kroonisilta (harmaakaihi) haitoilta. Lisäksi käytetään aurinkosuojavoiteita. Siinä kohtaa kun iholleen on jotakin suojaavaa voidetta tai kosmetiikkaa laitettava, kannattaa turvautua kemiallisten tuotteiden sijaan fysikaalisiin suojiin. Fysikaaliset suojat ovat todennäköisesti turvallisempi vaihtoehto kuin kemikaaliset aurinkosuojavoiteet, joista imeytyy kehoon hormonitoimintaa häiritseviä kemikaaleja. Fysikaalisissa suojissa etuna on se, ettei niissä ole haitallisia UV-filttereitä, jotka ovat riski ihmisten terveydelle. Uv-suojauksessa aurinkosuojat voidaan jakaa orgaanisiin eli kemiallisiin suotimiin ja fysikaalisiin eli epäorgaanisiin suotimiin. Muita jaotteluperusteita ovat jakaminen molekyylikoon, olomuodon tai vaikutusspektrin perusteella. Epäorgaanisista suotimista EU:ssa on toistaiseksi hyväksytty titaanioksidi (Tio2). Sinkkioksidi (ZnO) on muuten sallittu kosmetiikan aineosa, mutta sitä ei ole vielä varsinaisesti hyväksytty UV-suotimien luetteloon. Nykyisin käytössä olevat mikro- ja nanokoon titaanioksidi ja sinkkioksidi eivät käytännössä juurikaan heijasta säteitä takaisin vastoin yleistä luuloa. Mikäli heijastusta olisi, tulisi voideltu iho näyttää kalkitun valkoiselta. Aurinkosuojatuotteen valmistamisessa on huomioitava monta tekijää, kuten suotimien liukoisuus ja yhteensopivuus seoksen muiden aineosien kanssa, tuotteella saatava tasapainoinen suojavaikutus laajalla UV-alueella, kosmeettinen hyväksyttävyys ja vaikutuksen säilyvyys auringossa (fotostabiliteetti). Haittavaikutuksia ei saisi olla, vaan käytön pitäisi olla turvallista niin kuluttajalle kuin ympäristöllekin. Jotta tuotetta todella käytetään sen pitää olla myös kosmeettisesti miellyttävä. Vedenkestävyys aiheuttaa usein tahmeuden tunnetta tuotteeseen. Liian tahmeaa, öljyistä tai rasvaista tuotetta ei haluta käyttää, vaan sen pitäisi olla helppo levittää, ärsyttämätön, tahraamaton, hajuton ja näkymätön. Pienikin epämiellyttävyyden tunne tuotteen käytössä johtaa helposti sen liian niukkaan annosteluun ja puuttelliseen suojaan, mikä muutenkin on yleinen ongelma. Koska matalatkin UV-annokset aiheuttavat valovanhenemista ja lisäävät syöpäriskiä, on aurinkosuotimia alettu liittää tavallisiin kasvojen kosteus-, päivä- ja meikkivoiteisiin. Niissä käytetään samoja suotimia kuin varsinaisissa aurinkotuotteissa, mutta suojakerroin on matalampi, tavallisesti luokkaa 15. Auringolle alttiit ihoalueet tulee voidella 20-30 minuuttia ennen altistusta ja uudelleen aina parin tunnin välein. Voitelun pitää olla runsasta eli 2mg/cm2 kuten suojakertoimen määrittelyssä. Koko iholla tämä tarkoittaa noin 30ml:n (=2rkl) annostelua voitelukertaa kohden. Todellisuudessa voidetta käytetään suosituksia vähemmän ja auringossa oleskellaan enemmän kuin täysin voiteita käyttämättömät henkilöt. (Lähde, Otteita kirjasta; Ihon aurinkosuojaus, Tapio Rantanen – Raimo Suhonen)